Suomalaiset ja ruotsalaiset fanit kannustavat KAJ:ta näyttävästi Suomen lipuin ja saunahatuin. Ruotsin vuoden tärkein laulukilpailu muistuttaa glitterillä kuorrutettua urheilukilpailua, jossa vastakkain liehuvat Suomen ja Ruotsin liput. Tässä kilpailussa Suomea kannattavat kuitenkin myös lukuisat ruotsalaiset.

SolnaKaikissa sateenkaaren väreissä kimaltavat hatut ja Suomen liput vilkkuvat joka puolella. Jos sulkee mielestään ruotsinkielellä kaikuvan juonnon, voisi luulla olevansa Suomessa.Kun Bara bada bastu pärähtää soimaan, kansa sekoaa. Melodifestivaalien katsomossa ilakoiva juhlakansa nousee seisomaan ja tanssii. Ilmassa liehuvat ilmapallot, joiden lomassa ilmassa keikkuvat KAJ-kyltit ja Melodifestivaalien logoa mukailevat valotikut.”Bara bada bastu”, kuuluu katsojien suista sieltä täältä myös kappaleen jo hiljennyttyä.KAJ on yksi illan ennakkosuosikki. Ja se näkyy yleisössä. Kuva: Terhi YlimäinenTukholman kyljessä sijaitsevalle Strawberry Arenalle on kerääntynyt valtava joukko päästä varpaisiin glitteriin kietoutuneita Melodifestivaali-faneja. Yllättävän moni katsomoon kipuavista on saapunut kilpailuihin Suomesta asti.Porvoolainen kaveriporukka herättää katsomossa huomiota saunahattuineen ja villisti liehuvine suomenlippuineen. Alkamassa on todellinen Suomi–Ruotsi-maaottelu, ainakin jos katsomoa katselee.Markus Nyström, Janina Grundström, Ninni Ekbom, Marlene Sundström, Jonna Grönqvist-Lehtonen ja Sanna Lundberg heijaavat Suomea ja saunaa voittoon, kohti Sveitsin Euroviisuja. Porukka uskoo vahvasti suomenruotsalaisen KAJ:n voittoon kappaleella Bara bada bastu.Kaverukset ovat käyneet Melloilla jo useampana vuotena, mutta tänä vuonna ilmassa on aivan erityistä juhlatunnelmaa. Nyström toteaa KAJ:n olevan ennakkosuosikki Måns Zelmerlöwiä parempi vaihtoehto ja pakkohan suomenruotsalaisen yhtyeen voittoon on kannustajapoppoon uskoa.”Ja saunaaa!”Anna ja Wilda Holmqvist saapuivat seuraamaan Melodifestivalenin finaalia Tampereelta. Kuva: Terhi YlimäinenMello-konkareihin kuuluvat myös Tampereelta saapuneet Anna ja Wilda Holmqvist. Päästä varpaisiin sinivalkoiseen sonnustautunut Anna esittelee kaulassaan olevaa Suomi-Ruotsi -maaottelun huivia ja kehuu KAJ:n kappaletta paljon Suomen viisuedustaja Erika Vikmanin Ich Kommea paremmaksi.15-vuotias Wilda sen sijaan ei ole aivan vakuuttunut KAJ-huumasta.”Tuntuu kivalta ja ei niin kivalta. Kun tää on Ruotsin juttu”, Wilda pohtii.Helsingistä saapuneet Nino Grönlund ja Pyry Pitkänen ovat ensikertalaisia Melloissa, vaikka he ovat seuranneet kilpaa useana vuonna televisiosta.”Olemme olleet useana vuonna UMK-kilpailuissa, ja tuntui että pitäähän tämä kokea.”Viimeistään KAJ:n menestys sai kaksikon suuntaamaan Ruotsiin. He uskovat yhtyeen voitonmahdollisuuksiin, sillä kappale ja esitys ovat ”autenttisia ja erilaisia”.Uuden musiikin kilpailuun verrattuna he kertovat karnevaalitunnelman olevan vielä paljon isommalla vaihteella Ruotsin kilpailuissa. He mainitsevat tapahtumakattauksen olevan myös monipuolisempi, sillä humu on valloittanut myös viereisen kauppakeskuksen, joka oli täynnä Mello-kansaa lauantaina.Nino Grönlund ihastelee Ruotsin karnevaalitunnelmaa. Kuva: Terhi Ylimäinen7-vuotias Samuel kertoi kannattavansa illan finaalissa Scarletia. Kuva: Terhi YlimäinenMoni katsoja onkin saapunut Melodifestivaaleille juuri kauppakeskukselta, jossa on voinut muun muassa askarrella oman kannustuskyltin.11-vuotias uumajalainen Linnea esittelee Melodifestivaalien salissa ylpeänä omaa kylttiään. Hän sai siihen aamulla läheisellä hotellilla KAJ:n jäsenten nimikirjoitukset. Äiti Camilla Johansson näyttää innoissaan kuvaa aamulta. Linnea seisoo kuvassa KAJ:n jäsenten keskellä kyltti käsissään.Johansson kertoo, että KAJ on valtava hitti Ruotsissa ja valloittanut erityisesti lasten sydämet. Hän toivoo itsekin KAJ:n voittavan.”Ruotsi tarvitsee juuri nyt jotain tällaista, iloa ja hauskuutta, joka vie ajatukset muualle.”Jännittynyt Linnea uskoo yhtyeen voittoon ja kertoo aikovansa äänestää monta kertaa.Myös 11-vuotias Sara on saapunut kauempaa, Göteborgista asti, kannattamaan KAJ:ta. Sara ei kuitenkaan ole yhtä toiveikas yhtyeen voiton suhteen.”Luulen, että Måns (Zelmerlöw) voittaa. Mutta aion silti kannustaa KAJ:ta!”Äiti Marie Vinranke kertoo Saran saaneen Mello-lipun syntymäpäivälahjaksi. Kaksikko on kokemassa Melodifestivaalit ensimmäistä kertaa. ”Olen pyytänyt lippua monta vuotta”, Sara lisää painokkaasti. Kuva: Terhi YlimäinenKun KAJ:n voitto lopulta varmistuu, porvoolainen saunahattuihin sonnustautunut kaveriporukka suorastaan sekoaa ilosta. He uskovat KAJ:n vievän viisut kotiin ja voittavan siis Erika Vikmaninkin.Mutta millaisesta hetkestä oikein on kyse? Tuntuuko paremmalta kuin MM-voitto vuonna 1995?”Ehdottomasti!” vastaa Markus Nyström.