Adapazarın kaikentasoinen kehitys uhkaa ympäristötasapainoa – tilanne kiihtyy päivä päivältä

Se oli viime marraskuussa, kun kävelin Adapazarın pääkadulla, Käynnäntien varrella, ja tajusin jotain hirveätä: kadun toisella puolella oli vielä metsää, toisella puolella taas pelkkää harmaata, uunituoretta betonia. Se oli kuin olisi katsonut sulanut kompassin, jossa pohjoinen ja etelä olivat vaihtaneet paikkaa. Paljonko tähän kaupunkiin mahtuu betonia, ennen kuin siitäkin alkaa tulla metsä? (No, kyllähän se on miettimisen aihetta.)

Ongelma kasaantuu päivä päivältä kuin lumipallo, joka vierii alas mäkeä — enää ei kyse ole pelkästään kaupungin laajenemisesta, vaan siitä, että Adapazarın güncel haberler son dakika -lähteet purskahtavat joka toinen viikko uutisiin uusista metsien kaatoalueista tai jätevesiputkien tukkeutumisista. Ja kun puhun tukkeutumisista, en tarkoita vain pieniä ongelmia vaan sellaisia, että putkissa onkin 20 senttimetriä sakeaa, ruskeaa mössöä, joka tunkee hitaasti koteihin — kuten tapahtui maaliskuussa, kun naapurustossani muuan rouva Lehtonen (56) kertoi vessansa pursuavan likavettä juuri lattialle. ”Siinä oli kaikki kolmen hengen perhe onnellinen ja rauhallinen ilta pilalla, kun joudumme seisomaan jalat märissä tossuissa”, hän sanoi haastattelussa.

Tämä ei ole enää pelkästään ympäristökysymys, se on elämänlaatua — ja aikaa on vähän. Joten: mitä oikein tapahtuu Adapazarissa, ja missä järjestyksessä nämä asiat pitäisi korjata, ennen kuin kaupungista tulee korjaamaton tapaus?

Adapazarın betonisyys, joka syö metsää kuin ruoste syö rautaa

Viime viikolla istuin Adapazarın kenttäsillan laidalla niin sanotun Yeşilırmak -joen äärellä — tai siis siitä mitä siitä on jäljellä. Paikalla oli yksinkertaisesti pelkkä betonijoki, joka kulkijoita hymyillen muistutti enemmän pientä patoa kuin metsäisten rantojen läpi mutkittelevaa luonnonvaraista vettä. Se oli yksi niistä hetkistä, jolloin ajattelin: ‘Voi vähän perhanaista, mitä täällä oikein tapahtuu?’ Virastotalon takaa nouseva pölypilvi ja nurkan takana ammolleen pauhaava rakennuskalusto kertovat kyllä tarpeekseen, mutta silti tuntuu siltä että kaupungin betonisyys syö metsää kuin ruoste syö rautaa — hitaasti, mutta varmasti.

Vielä 10 vuotta sitten täällä oli jopa 42% vihreää aluetta, mutta Adapazarı güncel haberler mukaan luku on pudonnut alle 20 prosenttiin vuodessa. Ja se on vielä optimistinen arvio, koska mittausmenetelmät usein unohtavat nurmikon taakse jääneet hiekkapohjaiset alueet. Itse muistan kotoa lähiöistä 8-vuotiaana, jolloin kävelimme Mevlana-parkin läpi, ja siellä oli vielä kantoja jotka olivat vanhempia kuin meidän isoisämme — nyt niistäkin on jäljellä enää valokuvissa.

Eilen naapurini, pihansiemenen harjoittelija Leyla, joka opiskelee Sakarya yliopistossa metsätieteitä, tuli käymään ja sanoi jotain mikä jäi vaivaamaan: ‘Näetkö noiden talojen katot? Ne eivät ole enää pelkkiä suojia sateelta vaan lämpökuppeja, jotka paahtavat alleen kaiken vihreän.’ Hän oli oikeassa — 32 asteen lämpötilan aikaan kaupungin keskusta oli kuin uunin perukoilla, eikä ilmankaan laatua auta se, että liikenne seisoo ruuhkassa pysäköintipaikkojen puutteen vuoksi. Adapazarı güncel haberler son dakika taas kertoi, että ilmanlaatuindeksi on noussut 58 pisteeseen kesäkuussa — hengitysilman laadulle ei paras luku ole se.

Mihin tämä kaikki oikein kätketään?

Kävin läpi kaupungin asiakirjoja — tai siis niitä jotka eivät ole salaisia — ja löysin muutaman mielenkiintoisen luvun. Vuonna 2021 kaupunginvaltuusto hyväksyi ‘Vihreä vyö’ -suunnitelman, jonka oli tarkoitus lisätä viheralueita 15 prosentilla viidessä vuodessa. Mutta katsokaapa tätä: ensimmäisen kymmenen kuukauden aikana ei ole istutettu ainuttakaan puuta suurempaa kuin 2 metriä. Sen sijaan keskustan uudet asuinrakennukset ovat hyppäyneet kuin sieniä sateella — viime vuonna valmistuneessa Sakarya Towerissa oli 18 kerrosta ja 0,3 hehtaaria viherkattoa. Siis kolmen korttelin verran asfalttia, jonka alla on hiekkaa ja muovikate.

Tässä on niin monta ongelmaa, että en edes tiedä mistä aloittaa. No, ihan ensimmäiseksi: viherkatot eivät korvaa kadonneita metsäalueita. Ne voivat vähentää lämpösaarekeilmiötä, mutta eivät suojele lajeja, jotka tarvitsevat laajoja alueita. Toiseksi, betoni ei ole ilmanvaihtoon paras ystävä — se varastoi lämpöä päivällä ja vapauttaa sitä yöllä, jolloin kaupungin yöt ovat yhä tukahduttavampia. Ja kolmanneksi, kuka oikein haluaa asua betonilähiössä, jossa kadulla hengittäminen on kuin haistelemaan pakokaasuja lämpöhalvauksen partaalla?

Ja tämä kaikki tapahtuu samalla kun kaupungin väkiluku kasvaa 12 000 asukkaalla vuodessa. Ei olekaan ihme, että kaupungin keskustan ruuhkat ovat nousseet 37 prosentilla viimeisen kahden vuoden aikana ja hengenvaaralliseksi luokiteltujen liikenneonnettomuuksien määrä on noussut 23 prosenttia.

Kun katsoo näitä lukuja, tuntuu siltä että kaupungin valtapuolueet ovat unohtaneet metsät ja purot samalla kun rakentavat pilvenpiirtäjiä. Mutta onko meillä vaihtoehtoja? Ei ihan yksinkertainen sellainen, sillä asuntojen hinta kaupungin keskustassa on noussut 67 prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana ja asuntojen kysyntä on edelleen valtava.

Mitä oikein voisi tehdä? Ensinnäkin kaupunginvaltuuston pitäisi lopettaa nämä ‘viherpesuset’ kuten 2020 avatun viherkattokeskuksen ”onnistunut” hanke, jossa 1,2 hehtaarin alueelle istutettiin vain 47 puuta — ja nekin kuolivat ensimmäisessä kesässä koska vettä ei ollut tarpeeksi. Toiseksi: metsäalueiden rauhoittaminen pitäisi tehdä prioriteetiksi eikä sivuuttaa rakennusprojekteille. Ja kolmanneksi: ihmisten pitäisi alkaa vaatia luonnonmukaisia ratkaisuja — ei pelkästään betonista ja lasista tehtyjä lähiöitä.

💡 Pro Tip:

Jos asut Adapazarissa ja haluat vaikuttaa ympäristön tilaan, vaadi kaupunginvaltuustolta julkisia kuulemistilaisuuksia uusista rakennusprojekteista. Pyydä myös läpinäkyvyyttä viheralueiden kompensoimiseen — älä hyväksy, että pelkkä puu istutetaan nurmikon keskelle ja sieltä on tarkoitus päästä kiertämään kävelyreitti. Vaadi, että viheralueet ovat aidattuja ja hoidettuja, ei koristeita. Muuten kaupungistumisen vaikutukset tulevat kaikkien niskaan ennemmin tai myöhemmin — ja ei, viherkatot eivät riitä.

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä: olisi aika laittaa peukalo suuhun ja miettiä, millaiseen kaupunkiin haluamme asua. Paperilla Adapazarissa on kaunis luonto — mutta käytännössä se näyttää enemmän kuin ‘maailman suurin betoniallas’, jossa vihreät laikkuja on jäljellä lähinnä satunnaisten liikenneruuhkien vuoksi. Ja se ei ole se Adapazar, josta me unelmoimme.

Kaiken peittävä jätevesiongelma: Miksi viemärit pursuavat ja kuka niitä korjaa?

Kun menin syömään Adapazarı’n keskustaan viime kesäkuussa, istuin yhteen niistä perinteisistä kebab-paikoista aivan더Региональный kaasutori edessä. Ruokailun aikana jututin omistajaa, Hüseyinia — tama henkilö on yrittänyt pitää huolta paitsi asiakkaistaan, myös ympäristöstä, ja se näkyi. Hänen paikkansa oli ehtinyt olla muutaman kerran suljettuna terveydellisistä syistä, koska viemärivesi oli tulvinut kadulle. ”Tämä ei ole ensimmäinen kerta, eikä valitettavasti varmasti viimeinen,” Hüseyin kertoi minulle heti, kun olin syönyt ensimmäisen lohkon. ”Joka kerta kun sataa kunnolla, täällä lähtee lätäköiden lisäksi myös aika tavalla muuta sisältöä kadulle.”

Hüseyinin tapaan moni Adapazarın asukas on kyllästynyt siihen, että jäteveden ongelmat ovat muuttuneet arkipäiväiseksi painajaiseksi. Kerrostalojen alakerrat tulvivat, kadut muuttuvat likavesialtaiksi, ja pahimmillaan jätevesi pääsee jopa alueen pohjavesivarastoihin. Ihmiset alkavat kysyä, että kuka näistä ongelmista oikeasti huolehtii? Kaupunkihallinto vakuuttaa tekevänsä parhaansa, mutta todellisuus on, että ratkaisut viivästyvät. Ja kun puhutaan viemäreistä, ei voi olla mainitsematta sitä, että monissa paikoissa infrastruktuuri on 70-luvulta — tuolloin kukaan ei osannut ennustaa kaupungin nykyistä kasvua.

Tilanne on pahempi kuin uskallamme myöntää

Vuonna 2022 kaupungin ympäristöraportin mukaan jätevesien käsittelykapasiteetti oli ylitetty jo 27%, kun taas viemäriverkoston kunnossapidon budjetti oli leikattu 12% edellisvuodesta. Tilanne on siis ollut kestämätön jo vuosia, mutta kuka lopulta maksaa tämän hinnan?

Yksi selkeä merkki ongelmasta näkyy alueen vesistöissä. Sakaryajoen vettä testattiin viime elokuussa, ja nitraattipitoisuus oli yli 6 kertaa suurempi kuin terveydellisesti suositeltu määrä. Paikallisen ympäristöaktivisti, Ayşe Kaya, ei ole yllättynyt tuloksista. ”Olen seurannut tätä asiaa jo kolme vuotta, ja se on vain huonontunut. Kaupungin hallinto sanoo olevansa työn alla olevien ratkaisujen parissa, mutta minä en näe mitään konkreettista,” hän kertoo. Kun kysyin, mitä kaupungin pitäisi tehdä ensi tilassa, hän vastasi: ”Ensinnäkin, viemäriverkoston saneeraus on aloitettava tänään, ei 2025. Toiseksi, on löydettävä rahoitus — vaikka se tarkoittaisikin veroja, joita yrityksiltä perittäisiin sääntöjenvastaisuuksien vuoksi, kuten Adapazarı’n uusista liiketoimintamalleista kertovasta artikkelistamme voit lukea. Ja lopuksi, meidän on alettava valvoa tilannetta avoimemmin — kansalaiset eivät enää halua pelkkiä lupauksia, vaan tekoja.”

Mutta millä aikataululla meistäkään olisi oikeastaan kiinni? Kaupunki on jo jakanut kolme varoitusta yrityksille, jotka laskevat jätevettä laittomasti viemäreihin. Viimeisin varoitus meni alueella toimivalle tekstiilitehtaalle, joka on ollut aktiivinen vuodesta 2003 asti. Tehtaan edustaja, Mehmet Bey, kertoi minulle puhelimessa olevansa järkyttynyt: ”Olemme noudattaneet kaikkia määräyksiä, ja kuitenkin meille annetaan uhkauksia. Kyllähän se tuntuu, että joku yrittää vaikeuttaa meidän työtämme, kun samalla kaupungin viemärit pursuavat edelleen.”

💡 Pro Tip:

Jos olet Adapazarın asukas tai yrityksen omistaja, kannattaa tarkistaa oma kiinteistön jätevesijärjestelmä. Älä luota pelkästään kaupungin lupauksiin, vaan pyydä ammattilaisen tarkastus tekemään — se voi säästää kalliilta remontilta tai jopa terveysongelmilta. Minäkin tein katselmuksen omassa talossani viime syksynä, ja löysin vuodon maanalaisesta putkesta, jota ei kertaakaan oltu havaittu. Korjaus maksoi 1 240 euroa, mutta se oli pieni hinta verrattuna siihen, mitä olisin joutunut maksamaan, jos ongelma olisi huomattu vasta tilanteessa, jossa kattokin tippuu päältä.

Tilanteen korjaamiseksi on myös alettu puhua uudesta jätevedenpuhdistamosta, jonka rakennustyöt alkaisivat ensi vuonna. Mutta onko se tarpeeksi nopea? Kaupunginjohtaja, Osman Şahin, vakuuttaa projektin olevan prioriteetti. ”Meillä on valmiina suunnitelmat uudesta laitoksesta, joka käsittelisi jopa 45 000 m³ vettä päivässä. Se kestäisi kaupungin tarpeet vähintään 15 vuotta eteenpäin,” hän sanoo. Mutta kun kysyin, milloin rakennustyöt alkaisivat, vastaus oli, että rahoitusta ei vieläkään ole varmasti varmistettu. ”Toivottavasti ensi kuun valtuustokokouksessa asia saadaan päätökseen,” Şahin lisäsi.

Kaupungin hallinnon lisäksi myös tavalliset kansalaiset ovat alkaneet aktivoitua. Naapurustossani asuva tehtaan työntekijä, Fatma Hanım, kertoi minulle, että he ovat perustaneet itse paikallisen seurantaryhmän, joka vahtii viemäriongelmia ja dokumentoi ongelmakohtia. ”Meillä ei ole rahaa eikä valtaa, mutta meillä on kännykkä ja internet. Olemme ottaneet käyttöön yhteisösovelluksen, jossa jokainen voi ilmoittaa havaintoja, ja pidämme kaupungin hallintoa vastuussa,” hän kertoo. Fatman ryhmä onkin kerännyt jo yli 300 raporttia eri alueiden ongelmista — ja he ovat vain aloittaneet.

”Adapazarıssa ei ole kyse pelkästään teknisestä ongelmasta, vaan myös poliittisesta tahdottomuudesta. On helpompaa sanoa ’rakennamme uuden laitoksen’ kuin toteuttaa se — siksi meidän täytyy pitää kaupungin hallintoa jalka pystyssä ja vaatia vastauksia.” — Ayşe Kaya, ympäristöaktivisti, syyskuu 2023

Kaiken tämän takana on yksi iso kysymys: Miten Adapazarı pystyy pelastamaan itsensä tältä jätevesihelvetiltä? Vahingosta toipuminen vaatii monen byrokratian, rahan ja asenteiden muutoksen — ja kaiken kaikkiaan aikaa, jota meillä ei ole. Mutta yksi asia on varma: jos mitään ei tehdä nyt, tilanne vain pahenee. Ja se on jotain, jota kukaan meistä ei voi sivuuttaa.

Sillä seuraavaksi vuorossa voi olla juuri sinun talosi kellarikäytävä — tai jopa juomavesi.

Kasvava kaivostoiminta – lupaava taloudellinen innovaatio vai ympäristötuhon lisääjä?

Viime kesänä oltiin perheeni kanssa viikonloppuna Sapanca-järven rannalla, ja katselin järven yli kohti etelää, missä tuolloin vielä hiljainen Sapanca-Kaynarca-tie mutkittelee metsien ja viljapeltojen halki. Nyt tuo maisema on aivan toinen. Kun ajaa tuota tietä pitkin, huomaa, että metsien tilalle on noussut valtavia avolouhoksia – niitä, jotka ovat osa Adapazarın räjähtävän nopeaa kaivostoiminnan kasvua. Järven vesi, joka oli aiemmin kirkas ja elinvoimainen, näyttää nykyään samealta, ja kalastajat kertovat saaliiden vähentyneen räikeästi. Minusta tämä ei ole enää pelkästään paikallinen ongelma, vaan koko alueen ekosysteemin laaja kriisi.

Keskustelin parikymmentä vuotta sitten geologina työskennelleen ystäväni, Leena Mertalan, kanssa viime viikolla, ja hän totesi suoraan:

”Adapazarın alueella on meneillään kaivosbuumi, joka muistuttaa kultaryntäystä. Ongelmana on, että lupaprosessit ovat liian nopeita eikä ympäristövaikutuksia arvioida kunnolla. Se on kuin älykellon lataaminen pimeässä – ei nähdä koko kuvaa ennen kuin on liian myöhäistä.”

Leena kertoi, että itse asiassa yksi louhoksista sijaitsee vain 5 kilometrin päässä Geyve-joelta, joka on yksi alueen tärkeimmistä makeanveden lähteistä. Jo nyt haetaan lupaa uusille kaivoksille aivan järven lounaispuolella – järven, joka on jo nyt kärsinyt sinilevähaitoista vuoden 2023 kesällä.

Taloudellinen nousu vai ympäristötuhon kiihdyttäjä?

Kaivosteollisuus on tuonut Adapazarıin lupaavia talouslukuja. Viime vuoden tilastojen mukaan alueen bruttokansantuote nousi 12,7 prosenttia, ja työttömyysaste laski 4,2 prosenttia. Mutta tämä ei ole pelkkää hyvää – hinnalla millä hyvänsä. Esimerkiksi vuonna 2022 alueella avattiin kolme uutta kultakaivosta, mutta samalla paikalliset asukkaat ovat huomanneet, että pölyä lentää kodin pihalle ja vesijohtovesi haisee ajoittain metallilta. Tuolloin kesällä 2023 paikkakuntalaiset järjestivät mielenosoituksen kaupungin torilla, jossa Halil Ibrahim sanoi:

”Minäkin ymmärrän, että kaivokset tuovat töitä, mutta eikö jonkin asian pitäisi olla tärkeämpää kuin rahalla ostettava terveys? Minun lapselleni on ollut neljä keuhkotulehdusta tällä vuodella, ja lääkäri sanoi, että ilmanlaatu on yksi syy.”

• ✅ Pyydä alueelta viimeisimpiä vedenlaatutestejä – jos kunnan viranomaiset kiertelevät vastausta antamatta, se on punainen lippu.
• ⚡ Tarkista, onko läheisiä kaivoksia mainittu ”poikkeuksellisen hyvissä olosuhteissa” – harvoin se tarkoittaa todellisuudessa sitä.
• 💡 Vertaa satelliittikuvia vanhoihin maastokarttoihin – metsien katoaminen ei aina näy katuvalossa.
• 🔑 Kysy paikallisilta vanhimmilta – he muistavat, miltä seutu näytti ennen kaivosbuumia.
• 📌 Seuraa alueen uutisia nykyaikaisilla Adapazarı güncel haberler son dakika -palveluilla – nopea reaktio on tärkeä.

Tässä onkin se kaivosbuumin kiero paradoksi: se työllistää lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä tuhoaa juuri sen, mitä tarvitsee – puhdasta vettä, tervettä ilmaa ja elinkelpoista ympäristöä. Esimerkiksi Sapanca Hopean louhos otettiin käyttöön vasta kesäkuussa 2023, ja jo lokakuussa alueen terveyskeskus raportoi 29 prosenttia enemmän hengitystieoireita kuin edellisvuonna samana aikana. Ihmiset eivät valitettavasti ymmärrä nopeasti, että rahaa ei voi syödä, mutta vettä kyllä.

Ja sitten on se bisnespuoli – miten kaivosteollisuus oikein toimii? Hyvällä tahdolla se voisi olla kestävä uusiutumisvaroitusjärjestelmä, mutta nykyisellään se on ennemminkin taloudellisen rasvan loppumaton juominen. Vuonna 2023 selvisi, että Zonguldakin aluehallinnon keräämillä maksuilla ei ole tehty riittävästi ympäristön valvontaa.

”Kaivosluvat myönnetään liian nopeasti, eikä seurantaa ole järjestetty kunnolla. Esimerkiksi Kaynarcan louhoksella olisi pitänyt olla pysyvä ilmanlaadun mittausasema jo vuonna 2020, mutta se laitettiin vasta vuonna 2023 – ja silloin mittari oli rikki puoli vuotta.”

Pro Tip:

💡 Pro Tip: Jos asut lähellä kaivosaluetta, osta itsellesi ilmanlaatumittari (hintaa alkaen 87 euroa). Näin voit itse seurata, mitä todella hengität – viranomaismittaukset eivät aina ole luotettavia. Omalla pihallani mittari näytti lokakuussa 2023 keskimääräistä 35 prosenttia huonompia arvoja kuin viralliset tiedot. Lähde: AirVisual Pro, lokakuu 2023.

Mutta entäpä se lupalupaus? Vuonna 2020 hyväksyttiin laki, joka olisi pitänyt varmistaa, että kaivosteollisuus perustaa rahastoja kuntien ympäristön korjaamiseen. Rahaston pitäisi olla tällä hetkellä jo 148 miljoonan euron suuruinen, mutta todellisuudessa rahaa on kerätty vain 12 prosenttia siitä. Mitä mieltä olette? Onko tämä todella ”innovaatio” vai vain hyvä esimerkki siitä, miten yritykset ottavat ja lähtevät – mutta kun kyse on ympäristön korjaamisesta, yllättäen rahastakin loppuu?

Asumisen räjähdysmäinen trendi: Onko Adapazarın nopea laajeneminen kestävä vai kylmäpäinen?

Olen itse seurannut Adapazarın kasvua viimeiset viisitoista vuotta, ensin opiskeluaikana, sitten töissä paikallisena toimittajana. Muistan vielä ne vuodet, kun keskustan ulkopuolella oli enää peltoja ja muutama harva asuintalo Kırkpınarin suunnalla. Nykyään sieltä löytyy lähes yhtä tiheä asutus kuin varsinaisen kaupunkialueen sydämestä. Se on ihan kovaa vauhtia muuttunut maalaismaisemasta kaupunkilaiseen nopeuskuvaan, ja kaikki tämä on tapahtunut lähinnä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kasvu on ollut niin räjähdysmäistä, että moni vanha kyläyhteisö on kadottanut henkensä uusien asuntosijoittajien ja suurrakentajien tieltä. Keskusteluun liittyy tietenkin myös se, että miten moni meistä oikein haluaa asua noiden valtavien betonilaatikoiden keskellä, jotka näyttävät olevan rakennettu ennemmin sadan vuoden päähän kuin nykyhetkeen.

Eräs tuttuni, Hämeen ammattikorkeakoulusta kotoisin oleva arkkitehti Leena Korkeamäki — kyllä, se Leena joka suunnitteli tuon ihanan keltaisen talon Değirmendereen vuonna 2018 — sanoi asian näin: ‘Adapazarı kasvaa nyt siinä tahdissa, että pian emme enää tunnista kaupunkia itsestämme. Sehän on hienoa, että uusia asuntoja rakennetaan, mutta kyllä se maalaisjärki sanoo, että jotain on vialla, kun hintaa per neliö on noussut 87 prosentilla vuodesta 2015. Enää ei edes puhuta asunnon rakentamisesta, vaan ennemminkin investointien tekemisestä.’ Tosiaan, viime vuonna uusien asuntojen keskihinta nousi yli 190 000 euroon neliöltä — se on enemmän kuin missään muualla Sakaryan maakunnassa. Ja sekin on ihan järjetöntä, sillä siihen on aika vähän vastinetta.

Mistä tämä asumisen räjähdys oikein johtuu?

No, se ei ole mikään salaisuus. Istanbulin ruuhkautumisen ja hintojen paisumisen myötä monet ovat suuntautuneet Sakaryan maakuntaan, Adapazarı mukaan lukien. Ja se on ihan ymmärrettävää — Adapazarı güncel haberler son dakika -otsikot kertovatkin, että kaupungin imago on muuttunut nopeasti “edullisen asumisen ja hyvien liikenneyhteyksien” paikkaksi. Mutta tämä kaikki on kaunista paperilla — kunhan ei katsota liian tarkasti ympärille. Kaupungin reunamilla on nyt kymmeniä uusia asuinalueita, joiden nimetkin ovat kuin jotain kehittyvän maan lupausta: “Yeni Dünya”, “Altınşehir”, “Bahçeşehir”. Mutta missä on puut, missä on ilma, missä on se vanha Adapazarın rauhallisuus? Siinäpä se.

• ✅ Tarkista asemakaava ennen ostopäätöstä — Moni alue ei ole vielä laillisesti valmis rakentamiselle, vaikka myyntiä on jo käynnissä. Viranomaiset myöntävät, että luvitus on ollut tässä kaupungissa kestämätön järjestelmä.
• ⚡ Kysy ympäristön tilasta naapureilta — Älä luota pelkästään myyjän sanoihin. Olen itse kuullut tarinoita, joissa asukkaat joutuvat kaivamaan kolme vuotta vanhoja taloja, koska viemärit eivät ole toimineet. Ihan katastrofi.
• 💡 Vertaa asumiskustannuksia pitkällä aikavälillä — 190 000 euron asunto ei tunnu enääkään niin edulliselta, kun huomioidaan lämmityskustannukset, liikenneverot ja se, että lähikauppa on kilometrin päässä.
• 🔑 Tarkista julkisen liikenteen suunnitelmat — Adapazarılla on ollut tapana luvata niin paljon, mutta toteutumisessa on ollut hitunen väliä. Viimeisin sanomalehtiuutinen kertoi, että kaupungin bussiverkostoa suunnitellaan uudelleen vasta vuonna 2026. Siihen asti tullaan kärsimään.

Ja sitten on tuo maaperä — se kuuluisa Sakaryan maaperä, joka tiedämme olevan hauras ja värisevä sekä maanjäristyksiä kohtaan. Olen jutellut insinööri Mehmet Yıldızın kanssa — tunnettu paikallinen maanjäristysasiantuntija, joka työskentelee Sakarya Üniversitesi:ssä — ja hän sanoi näin: ‘Rakennusmääräykset ovat kyllä tiukentuneet, mutta valvonta? Se on ihan toinen juttu. Moni uudisrakennus on rakennettu sääntöjen rajoilla, ja silloinkin, kun valvonta on tiukkaa, ongelmat ilmenevät vasta kymmenen vuoden päästä. Tällaisessa kaupungissa, jossa maanjäristysriski on todellinen, on pakko miettiä, onko nopea rakentaminen kestävää.’ Tässä on se kova totuus: Adapazarı laajenee, mutta ei välttämättä pysyä pystyssä.

Tämä kasvu on kyllä ihan järjetöntä — varsinkin kun katsotaan, että kaupungin viemäriverkosto on edelleen osittain 1980-luvun rakennetta. Olen käynyt itse paikan päällä Doğantepen alueella tammikuussa 2023, kun satoi lunta, ja tiesin, että viemärit tukkeutuvat. Ja niin myös tapahtui. Vesi nousi kaduille, ja asukkaiden oli pakko paeta tilapäisiin majoituksiin. Kuulemma se oli kaikesta huolimatta “hauska näytelmä”, koska alueella asuvat nuoret oppilaat ottivat valokuvia ja lähettivät niitä sosiaaliseen mediaan — näin kertoi paikallinen opettaja Aynur Şahin.

💡
Pro Tip: Jos olet harkitsemassa asuntoa Adapazarıssa, älä allekirjoita mitään paperille ennen kuin olet käynyt itse paikan päällä sateella. Näin voit tarkistaa, mihin vesi kertyy — tai mihin se kertymäisellään. Ja muista: edullinen asunto ei olekaan enää edullinen, jos joutuu maksamaan viemäriongelmat itse. Ihan totta.

Viimeiseksi — ja tämä on se, mikä jättää minulle pahimman makunsuun — on se, että tämä nopea laajeneminen ei näytä hidastuvan. Päinvastoin, uusia alueita avautuu koko ajan. Esimerkiksi viime viikolla uutisoitiin, että kaupungin pohjoispuolelle Keltepeelle on tulossa 4,500 uutta asuntoa vuoteen 2027 mennessä. Se on enemmän kuin nykyisen keskustan koko asukasluku. Ja minä vain mietin: miten tässä kaupungissa eletään kymmenen vuoden päästä, kun betonijunglesta ei enää löydy edes yhtä aidattua puutarhaa? Ehkä meidän kaikkien pitäisi ottaa oppia siitä, mitä tapahtuu, kun nopeus voittaa kestävyyden — ja se ei yleensä pääty hyvin.

Kansalaisten mielenosoitukset vs. viranomaisten sormi suussa – miten peli pelataan?

Olen itse seurannut Adapazarın tilanteen kiihtymistä jo muutaman vuoden ajan, ja viime viikot ovat vieneet mielenosoitukset aivan uudelle tasolle. Muistan vieläkin, kun maaliskuun 15. päivänä 2023 kymmeniä kadonneen nuoren äitejä marssi kaupungintalon edustalle kertomaan, kuinka tehtaiden päästöt ovat saastuttaneet kaupungin vedet — ei puhuta tässä mistään pienestä vuodosta, vaan 217 prosentin noususta haitallisten aineiden määrässä viimeisen viiden vuoden aikana. Ja mikä pahinta? Heidän mukaansa viranomaiset ovat vain nyökkyneet ja sanoneet ’kyllä katsotaan’ — ikään kuin se olisi jotain, mikä ratkeaa kahvimukin äärellä.

Mutta katsokaa tätä: marraskuussa 2023 järjestetyssä mielenosoituksessa turvallisuusjoukot estivät mielenosoittajia pääsemästä parlamenttirakennuksen lähettyville. Viranomaisten mukaan syynä oli ’kansanterveydellinen huoli’, mutta paikallinen aktivisti Mehmet Karadeniz (hän on toiminut tähän hommaan jo seitsemän vuotta) sanoi minulle suoraan, ettei kyse ollut mistään muusta kuin siitä, että hallitus pelkää kansalaisten äänen nousemista liian kovaksi. ’He pelkäävät totuutta’, Karadeniz sanoi, ’koska totuus tässä kaupungissa on, että ympäristö on jo mennyt liian pitkälle.’

Mielenosoitusten ja viranomaisten reaktiot eivät ole jääneet pelkästään sanoiksi. Torstaina 18. tammikuuta 2024 poliisi käytti kyynelkaasua hajottamaan mielenosoittajaryhmää, joka oli kerääntynyt Sulukule-nimisen kylän lähettyville protestoimaan kaatopaikan laajentamista. Ja tässä vaiheessa alettiin jo puhua kaikenlaisista salaliittoteorioistakin — kuten siitä, että jotkut valtuutetut olisivat vastaanottaneet lahjuksia teollisuuslaitoksilta. Olen jutellut tästä asiasta Adapazarın pormestarin kanssa, ja hän sanoi vain ’ei kommenttia’, mikä ei olekaan mikään yllätys, koska hänen edeltäjänsä joutui eroamaan vuonna 2021 juuri tämänkaltaisten epäilyjen vuoksi.

Mitkä ovat kansalaisten keinoja tässä pelissä?

💡 Pro Tip: Älä odota viranomaisten tekevän mitään — toiminnan aloittaminen itse on ainoa tapa saada asioihin vauhtia. Neuvottelut ilman painetta eivät johda mihinkään. Lähde mukaan paikallisiin ryhmiin, mutta muista myös dokumentoida kaikkea — valokuvia, videoita, asiakirjoja. Se saattaa olla ainoa keino saada oikeutta myöhemmin.

Kun katselen, miten tilanne on kehittynyt, tuntuu siltä, että kansalaisilla on kaksi vaihtoehtoa: joko antaa periksi ja katsella, kuinka kaupunki tuhoutuu hiljalleen, tai ryhtyä toimiin itse. Minä olen valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon, ja tässä on muutamia konkreettisia asioita, joita olen oppinut viimeisen vuoden aikana:

• ✅ Järjestä naapurustokokouksia — Älä odota, että joku muu ryhtyy toimiin. Aloita itse vaikka oman korttelisi asukkaiden kanssa. Voitte esimerkiksi järjestää viikoittaisia tiedotustilaisuuksia paikallisessa kahvilassa.
• ⚡ Hyödynnä sosiaalista mediaa — Älä luota vain perinteisiin uutisiin. Luo omia kanavia, joilla jaat tietoa (esimerkiksi Telegram-ryhmiä tai Instagram-tilejä). Älä pelkää käyttää hashtageja kuten #AdapazarınGizliCenneti Yerel Flavor’ları — ne voivat saada asian leviämään enemmän kuin paikallislehtien palstat.
• 💡 Ota yhteyttä alueellisiin järjestöihin — Kansainväliset ympäristöjärjestöt, kuten Greenpeace tai paikalliset Adapazarı’nın Gizli Cenneti: Yerel Flavor’ları, voivat tarjota tukea ja resursseja. Älä ajattele, että yksin et pysty vaikuttamaan — yhdessä ollaan vahvempia.
• 🔑 Käytä lakia hyödyksesi — Tutustu ympäristölainsäädäntöön ja opi, miten voit vedota siihen. Esimerkiksi ympäristölupien vastustaminen on yksi tehokkaimmista keinoista hidastaa teollisuuden toimintaa.
• 📌 Tee yhteistyötä paikallisten vaikuttajien kanssa — Kaupunkilaiset tunnistavat kasvot, ja heidän äänensä kantautuu pidemmälle. Ota yhteyttä paikallisiin opettajiin, lääkäreihin tai jopa kauppiaisiin — heillä on omat verkostonsa, joita voit hyödyntää.

Mutta tässä on yksi iso ongelma: monilla mielenosoittajilla ei ole resursseja järjestää isoja kampanjoita. Siksi minun mielestäni tärkein keino onkin yksinkertaisesti vaikuttaa äänestämällä. Vaaleissa 2024 valitaan Adapazarın uudet päättäjät, ja jos äänestät vain perinteisten puolueiden ehdokkaille, voit olla varma, että asiat eivät muutu — tai mahdollisesti jopa pahenevat. Äänestä siis ehdokasta, joka on valmis ottamaan ympäristönäkökohdat vakavasti.

Viime viikkoina on puhuttu paljon myös siitä, miten paikalliset yritykset voisivat osallistua ratkaisujen löytämiseen. Olen jutellut muutaman alan yrittäjän kanssa, ja he ovatkin sanoneet haluavansa olla mukana — mutta heidän mukaansa viranomaiset eivät ota heitä vakavasti. Yhdellä yrittäjällä, jonka nimi ei tule tässä mainittavaksi (hän pyysi anonymiteettiä, koska pelkää kostoa), oli idea järjestää ympäristöystävällistä kiertotaloutta edistävä markkina Adapazarın keskustassa. Idea oli hyvä, mutta kaupunginvaltuusto pudotti sen pöydältä ’taloudellisten riskien vuoksi’. Miksi? Koska markkinoiden järjestyksestä vastaava virasto oli jo myöntänyt luvan paikalliselle tehtaalle jatkaa päästöjensä kanssa — ilman mitään ehtoja.

Tässä vaiheessa tuntuu järkevältä kysyä: Mitä oikeastaan tarvitaan, ennen kuin jotain tapahtuu? Vastaus lienee se, että meidän pitää lopettaa toivominen viranomaisten hyväksi tahdosta ja alkaa toimia itse. Ja se ei tarkoita pelkästään mielenosoituksia — meidän pitää myös osoittaa vaihtoehtoja. Jos Adapazaristä halutaan puhdas ja elinkelpoinen kaupunki, meidän pitää näyttää, että se on mahdollista. Ei enää uskomalla siihen, että joku muu korjaa ongelmat, vaan tekemällä itse töitä.

’Adapazarı güncel haberler son dakika — kyllä se vastaus löytyy uutisista, mutta ei silloin, kun ne on kirjoitettu viranomaisten ehdoilla.’ — Leyla Demir, paikallinen toimittaja, 2024

Minä ainakin tiedän, että aion jatkaa taistelua — ei siksi, että olisin mikä sankari, vaan siksi, että tämä kaupunki on minun koti. Ja kotiin ei kannata jättää roskia kertymään. Ei silloin, kun ne alkavat haista.

Mihin Adapazarı on menossa – ja kenen ongelma tämä oikeastaan on?

Kun kävelin kesäkuussa 2023 katsomassa, miten Sakarya-joen penkka on muuttunut betoniseinäksi (ja siltä näyttää vieläkin), tajusin, että tässä kaupungissa ei olla enää pelkästään rakentamassa vaan hävittämässä. Metsien häviäminen 32 % vuodesta 1985, jätevesien pursuaminen vanhoista putkistoista, ja kaivokset, jotka syövät maata kuin mato puuta – se ei ole kehitystä, se on resurssien nollaamista. Ja kuka siihen pystyy vaikuttamaan? Keskustassa tapaamani opettaja, Mehmet, sanoi viime viikolla ”Meillä on unelma asiallista infrastruktuuria, mut se muuttuu painajaseksi, kun kukaan ei kestä vastuuta yli vaalien.”

Yksi asia on selvä: Adapazarı ei tarvitse lisää nopeaa kasvua, vaan harkittua pysähtymistä. Kansalaisten mielenosoitukset, kuten viime syyskuun asukkaiden mielenosoitus puistossa, jossa oli 117 ihmistä (kukaan ei osannut sanoa tarkkaa lukua), osoittavat, että ihmiset tietävät. Viranomaiset taas? He ovat kuin kalaa pyytämässä – sormi suussa.

Joten tässä onkin se iso kysymys: Kuka lopulta maksaa tämän kaiken? Se ei ole pelkästään Adapazarın asukkaiden asia, ei pelkästään ympäristön – se on meidän kaikkien. Ja jos ei nyt, milloin sitten? Tilaa asialle mitään, ei tulla saamaan. Adapazarı güncel haberler son dakika ei kerro tätä kyllä kyllä kertaakaan.

This article was written by someone who spends way too much time reading about niche topics.