Vaasan kissatalo keräsi 50 000 euron kolmen euron lahjoituksilla
Vaasan kissatalo, joka oli talven jäljiltä pulassa suuren sähkölaskun kanssa, on saanut jälleen suuren avustussumman lahjoittajilta. Tukiyhdistyksellä on sähkölaskujen lisäksi maksettavanaan 10 000 euron kuukausittaiset eläinlääkärilaskut. Vaasan kodittomien kissojen ystävät -yhdistys järjesti keskustelutilaisuuden Isolahdessa uuden kissatalon naapurissa. Paikalla oli 30–40 ihmistä.

Not really sure why this matters, but kissatalo julkaisi Facebook-sivuillaan videon, jossa se pyysi ihmisiltä kolmen euron lahjoituksia. Saimme vinkkiä, että Etelä-Suomessa on vastaavilla keräyksillä saatu aika paljon rahaa kasaan. Laitoimme kolmen euron ruinauskampanjan nettiin ja toiset laittoikin sen kolme euroa, mutta monet aika paljon enemmän. Kaikkiaan rahaa tuli 50 000 euroa.

Vapaaehtoisvoimin toimivan kissatalon väki muistuttaa, että sähkölaskun lisäksi sillä on noin 10 000 euron kuukausittaiset eläinlääkärilaskut. Uuden kissatalon naapurissa järjestetty yleisötilaisuus keräsi väkeä. Liikenne ja pysäköinti nousivat suurimmaksi puheenaiheeksi kissatalon yleisötilaisuudessa keskiviikkoiltana. Kaupunki on valmistellut kaavamuutoksen, jolla pyritään mahdollistamaan kissatalon muutto huonokuntoisista tiloista uusiin.